Matkalle Yhdysvaltoihin

ferminjohnstonjr Vinkit

Yhdysvaltoihin
Yhdysvaltoihin
Viidestäkymmenestä osavaltiosta koostuva Yhdysvallat on erittäin monipuolinen matkakohde kelle tahansa reissaajalle. Yhdysvallat on monien kuuluisien nähtävyyksien koti. Se tarjoaa matkustajille rannikon, suurkaupungit sekä kauniita luontokokemuksia. Matkakohteena Yhdysvallat on hyvin laaja ja näkemistä riittää pitkäksikin aikaa.Pohjoisosissa Yhdysvalloissa on samankaltainen ilmasto kuin Suomessakin, mutta muutamissa osissa etelää on ympärivuotinen kesä. Yhdysvaltoihin on helppo lähteä milloin tahansa ja mihin tahansa, riippuen tietenkin matkailijan halusta maata rannalla tai kokea viileämpi kaupunkiloma.Matkustaessa Suomesta niinkin pitkälle kuin Yhdysvaltoihin, on hyvä ottaa matkasta kaikki irti liikkumalla Yhdysvaltojen sisällä mahdollisimman paljon. Monet tekevät niin kutsuttuja road trippejä, eli kulkevat autolla ympäri Yhdysvaltoja nähdäkseen mahdollisimman paljon. Myös bussi- sekä junayhteydet toimivat hyvin Yhdysvaltojen sisällä.Suomalaisen lähtiessä Yhdysvaltoihin on matkustajan hankittava itselleen elektroninen matkustuslupa. Kyseistä lupaa kutsutaan nimellä ESTA. Se maksaa noin kymmenen euroa ja se on oltava matkustajalla viimeistään 72 tuntia ennen matkalle lähtöä.New Yorkiin on mentävä katsomaan ehdottomasti ainakin vapaudenpatsasta sekä Central Parkia. Länsirannikon San Franciscosta taas löytää kuuluisan Golden Gaten. Las Vegasissa saattaa menettää rahansa kasinolla tai voittaa miljoonia. Floridan Miami Beachilla ei puolestaan koskaan tule talvea, minkä vuoksi se on erityisesti paikallisten eläkeläisten suosiossa.Yhdysvalloista löytää hampurilaisten lisäksi joka puolelta maailmaa tuotuja ruokia ja kulttuureita. Yhdysvalloissa voi kokeilla ja nähdä lähes kaikkea mitä vain osaa kuvitella.

You May Also Like..

Sopivat viinilasit suosikkiviinillesi

Tiesitkö, että ei ole todellakaan samantekevää, minkälaisesta lasista nautit viinisi? Vaikka viiniä voikin periaatteessa juoda vaikka vesilasista, vaikuttaa lasityyppi olennaisesti […]

Käsityöt lomapäivien harrastuksena

Loma on rentoutumista ja arjesta palautumista varten. Silloin ei stressata kiireestä, arjen aikataulutuksesta ja tekemättömistä töistä, vaan tavoitteena on nauttia […]

Huono lomasää – mitä tehdään?

Lomaa varten tehdään yleensä paljon suunnitelmia, varataan matkoja ja sovitaan tapaamisia sukulaisten ja ystävien kanssa. Loma on aikaa, jolloin on […]