Matkalle Kiinaan

ferminjohnstonjr Vinkit

Kiinaan
Kiinaan
Kiinasta puhuttaessa monelle tulee kenties ensimmäisenä mieleen Kiinan muuri tai kiinalainen ruoka, mutta maa on myös loistava matkakohde. Kiinaan matkustettaessa hyvää aikaa ovat erityisesti kevät tai syksy, sillä monet Kiinan kaupungit, etenkin Shanghai tai Peking, ovat kesällä aivan liian kuumia. Myös ilmansaasteet ovat pahimmillaan talvisin ja kesäisin. Kesäisin on mahdollista kohdata myös tulvia tai luonnonkatastrofeja sateisessa Etelä-Kiinassa.Ennen Kiinaan lähtöä on mietittävä ja käytävä läpi monia matkasuunnitelmia. Kiinaan mennessä on hankittava viisumi, jonka hoitamiseen on varattava tarpeeksi aikaa. Lisäksi rokotukset on hoidettava kuntoon, mikäli matkan on tarkoitus kestää hiukan pidempään. Vaikka suurimmista kaupungeista löytyy pankkiautomaatteja, on hyvä vaihtaa mukaan jo muutama tuhat Kiinan valuuttaa eli juania.Kiinan ruokakulttuuri vaihtelee alueittain. Maasta tulee yksi vanhimmista erikoistuneista keittiöistä, joka on levinnyt koko maailmaan. Kiinan ruokakulttuuri on värikästä, monipuolista ja se kuuluu myös moniin rituaaleihin. Ravintoloissa ei välttämättä saa kuitenkaan englanninkielistä palvelua, joten on hyvä kirjoittaa etukäteen ylös esimerkiksi, kuinka kertoa omista allergioistaan.Kiinasta löytää niin uutta ja vanhaa. Monia historiallisia rakennuksia ja tärkeitä monumentteja on joka puolella, mutta lisäksi modernit suuret pilvenpiirtäjät löytyvät Kiinan kaupungeista. Rakennukset ja historia tarjoavat matkailijalle loputtomasti nähtävää.Vaikka kaupunkien keskustoissa ja suosituimmissa matkakohteissa on jokaiselle nähtävää ja koettavaa, on matkailijan hyvä käydä tutustumassa myös tavallisilla alueilla kokeakseen Kiinan aidon paikalliselämän. Vaikka kiinan kieli ei sujuisikaan, ovat kiinalaiset auttavaista kansaa, eikä suunnistamisen pitäisi olla ongelma.

You May Also Like..

Sopivat viinilasit suosikkiviinillesi

Tiesitkö, että ei ole todellakaan samantekevää, minkälaisesta lasista nautit viinisi? Vaikka viiniä voikin periaatteessa juoda vaikka vesilasista, vaikuttaa lasityyppi olennaisesti […]

Käsityöt lomapäivien harrastuksena

Loma on rentoutumista ja arjesta palautumista varten. Silloin ei stressata kiireestä, arjen aikataulutuksesta ja tekemättömistä töistä, vaan tavoitteena on nauttia […]

Huono lomasää – mitä tehdään?

Lomaa varten tehdään yleensä paljon suunnitelmia, varataan matkoja ja sovitaan tapaamisia sukulaisten ja ystävien kanssa. Loma on aikaa, jolloin on […]